18. heinäkuuta 2013

About photography & thoughts

 photo america289fisu_zps2e3e6c46.jpgOlin 7-vuotias saadessani ensimmäisen digipokkarini. Äiti osti kameran silloiselta työpaikaltaan alennuksesta, koska sen pakkaus oli hajonnut. Megapikseleitä 4 ja näyttö kärpäsen kokoinen. Muistan kuinka äiti muistutteli useaan otteeseen kameran arvokkuudesta ja sitä ei saanut käyttää ilman hänen valvovaa katsettaan eikä varsinkaan viedä ulos leikkeihin. Sen söpön pikkupokkarin jälkeen minulla on ollut yksi Canonin PowerShot (voi kun se tuntui isolta ja hienolta ammattilaiskameralta sen jäljiltä...) ja tällä hetkellä kulutuksessa on toinen järjestelmäkamera, Canonin 600D. Se on kerennyt kiertää mun kanssa vaikka missä, kotimaassa ja ulkomaillakin.

Valokuvaamisesta kunnolla kiinnostuin yläasteen alussa. En osaa tarkemmin kertoa mikä siinä niin viehättää, mutta jostain syystä kamerat ja valokuvat on aina innostanu mua. Mulle on ollut aina tärkeää se että jos otan valokuvia, ja varsinkin jos julkaisen niitä, niiden tulee olla hyvälaatuisia ja mua itseäni miellyttäviä.
Valokuvaus on kivaa, inspiroivaa, luovaa ja mukavaa. Aina kerta toisensa jälkeen onnistuneet valokuvat ja kuvaushetket saa mulle hyvän tuulen. Varsinkin kuvaaminen sellaisen ihmisen kanssa joka ymmärtää edes vähäsen mun omia sekavia näkemyksiä ja suostuu mukisematta toteuttamaan oudompiakin sielun ja mielen pyörittelemiä visioita. Varta vasten järjestetyt kuvaukset, randomit näpsyt illanvietossa tai silmiähivelevät maisemakuvat ulkomaanreissuilta.
Hyvä photoshoot on sellainen, jossa kuvat tulevat luonnostaan. Suunniteltu otos ei välttämättä ole se kiinnostavin ja paras, vaan vahinkolaukaus tai aito tunteenpurkauksen hetki. Yleensä se on naurunremakka, sillä mulla ei ainakaan yleensä tule ensimmäisenä mieleen räpsiä kuvia jos kaveri vuodattaa kyyneliä. Vaikka oliskin hienoa päästä kuvaamaan useamminkin kunnon kipua ja surua. Millaset kuvat on teidän mielestä niitä parhaita?
Valokuvaaminen on siitäkin kivaa, että ohikiitävistä hetkistä jää jotain muistoja. Olen päässyt kuvaamaan ja kirjoittamaan jonkun verran myös sanomalehteen ja oman otoksen näkeminen etusivulla on huippua. Digikuvauksen myötä kehitetyt kuvat tuntuvat unohtuvan joten lehtileikkeitä ainakin voi säilyttää helposti ne talteen leikkaamalla. Itse asiassa mulla odottaisi tälläkin hetkellä pinkka kehitettyjä kuvia kansioon laittamista...
Kuvaamisen lisäksi viihdyn ihan hyvin kameran edessäkin. Olen jälkeenpäin tyytyväinen että minusta itsestäni on vuosien varrelta monta kuvaa, niiden avulla olen voinut seurata oman itseni kehittymistä ja muistella vuosia taaksepäin. Jälkeenpäin katsottuna asiat näyttää niin erilaisilta ja voi oppia jotain itsestään, välttää tekemästä pahimpia virheitä uudestaan ja kelailla lempparihetkiä aina uudelleen ja uudelleen. Mun kehotus on ottaa kamera käteen ja käyttää sitä vaikkapa itsetutkiskelun välineenä. Kertokaa teidän suhteesta kameraan ja valokuvaamiseen?

PS Katselin juuri viime kesän kuvia ja olen täällä ruudun takana ihan pala kurkussa. Niin paljon asioita joita ilman kameraa ei muistaisi, elän niitä hetkiä uudelleen.

5 kommenttia:

  1. ihan mahtava postaus ja yyylihienoja nää kuvat!

    VastaaPoista
  2. sain uudestaa inspiraation värjätä hiukset punasiks juurikin katellessani viimevuoden kuvia itestäni :D on niitä kyllä hauska katella aina jälkeenpäi :)

    VastaaPoista
  3. Kala-allas ja bahama!!!!! :) :(

    VastaaPoista
  4. Viivi kirjoitti...
    miyarou: hei kiitos :')

    erika alexandra: sitä se teettää! :) ja niin on.

    Anonyymi: ei mitään :( kun meillä oli kivaa! pelkkä :)! <3

    VastaaPoista

Avaa sydäntäsi, olen kuulolla!