12. joulukuuta 2013

If love is a labor I'll slave till the end

Mun uutukaiset sortsit on ihanat, näitä ennen kerkesin ostaa kolmet ja ne kaikki repesivät ensimmäisillä käyttökerroilla. Ehkä nämä kestävät hieman kauemmin. Toinen hankinta josta ajattelin mainita on nuo ripsienpidennykset, biitsipäivien pelastajat. Ja kun hintaa on euroissa about 12e niin ei paljon kukkarokaan keventynyt, en aio suostua elämään enää ilman. Luulin että nämä tuntuisivat ikävältä silmissä mutta onneksi ei sittenkään.

Mua ärsyttää kun en kerkeä postata niin paljon kun haluaisin, enkä edes kerkeä lukea blogeja niin säännöllisesti kuin tykkäisin! Kirjapostaus ei tulekaan ihan vielä mutta pian kuitenkin. Pää lyö ihan tyhjää ja meidän hotellin respassa on kaksi niin hulvattoman hauskaa naista että en ole hetkeen nauranut näin paljoa.


PS Mun teksti on jostain syystä tosi sekavaa, pahoittelut
PPS Mulla oli joku asia mielessä teille mutta unohdin sen

9. joulukuuta 2013

Tällaiseksi luullut en arkipäivää aikuisen

Phi Phillä on pienen taivalluksen päässä upea viewpoint jolle kiivettiin. Hyi, siinä oli enemmän tekemistä kuin Puijon rappusissa mutta tehtiin se kuitenkin. Ollaan mietitty, että miten kaikki nuo kissat on tulleet Phi Phille , onkohan nekin ostaneet one way ticketin parhaalle bilesaarelle ikinä?

Seuraavaksi ajattelin postata parista kirjasta! Ei saa sitten nauraa, mulla ei ole muuta valinnanvaraa kuin ne jotka hotelleiden respoista löydän.